Jaa sivu

Lisätietoa

Vantaan raitiotiehanke on varoittava esimerkki Turulle

Vantaan raitiotiehankkeesta on tulossa varoittava esimerkki siitä, kuinka houkuttelevalta vaikuttanut visio on muuttumassa talouskatastrofiksi kustannusten karatessa ja raidelinjojen jäädessä torsoiksi.

Vantaan ratikkaa markkinoitiin lentoasemalinjana. Nyt ratikan päätepysäkki on jäämässä kauas terminaalista ja hinta on paisunut 750 miljoonaan euroon jo ennen rakennustöiden alkua ja huolimatta siitä, että alkuperäistä suunnitelmaa on karsittu 100 miljoonalla keväästä lähtien. Summa ei vieläkään sisällä ratikkakalustoa eikä varikkoa. Vantaan ratikkahanke onkin kasvamassa miljardiluokkaan, eivätkä allianssikumppanit ole osallistumassa nousseisiin kustannuksiin, vaan nyt arvioitu 105 miljoonan budjettiylitys on kaatumassa kaupungin asukkaiden maksettavaksi.

Turku velkaantuu ennätysvauhtia ilman joukkoliikennehankkeitakin

Turun kaupungin talous on tuoreen budjettiesityksen mukaan alijäämäinen myös tulevat vuodet. Kaupungin lainakanta kasvoi viime vuonna 166 miljoonaa euroa ja kaupunkikonsernin velka nousi 1,8 miljardiin euroon. Selvää on, että kasvava velka lisää painetta tuleville veronkorotuksille.

Turun tarkastuslautakunta varoittaakin, että kaupunki velkaantuu “ennätysvauhtia” ja altistuu rahoitusriskeille. Talousennustajat povaavat tuleville vuosille selvästi nykyisestä nousevaa korkotasoa, joka nostaisi entisestään kaupungin velanhoitokuluja. Tällaisessa tilanteessa satojen miljoonien raideliikennehankkeen käynnistäminen ei ole rohkeutta, vaan vastuuttomuutta.

Joukkoliikennettä on mahdollista kehittää toisella tavalla: Suunnitellussa joukkoliikennekäytävässä operoiva superbussijärjestelmä tarjoaisi raitiotien tasoisen palvelun murto-osalla kustannuksista ja ilman vuosikymmeniksi syntyvää velkataakkaa.

Kuvitellut kiinteistötalouden tuotot eivät perustu todellisuuteen

Vantaalla myös kiinteistötuotoista on maalattu ruusuisia kuvia. Maankäyttötuottojen arvioitiin kattavan lähes koko ratikan kustannuksen. Nyt kaupungin virkamiehet myöntävät, että laskelmat perustuivat nollakorkojen ajan epärealistisiin hintaoletuksiin ja ylisuuriksi paisutettuihin tonttituottoihin. Vantaan kaupunki onkin joutunut toteamaan, että arvioidut kiinteistötalouden tuotot voisivat toteutua 25 vuoden sijasta ehkä 40 vuodessa. Kulut kuitenkin syntyvät nopeasti ja täysimääräisinä.

Turun niin ikään Newseciltä tilattu kiinteistötaloudellinen analyysi (2025) on rakennettu pettävälle savelle. Siinä raitiovaihtoehdossa ns. raitiotiekäytävän ympärille on piirretty voimakas väestönkasvu ja asunto- sekä toimistorakentamisen buumi, samalla kun koko muu kaupunki on tarkoitushakuisesti rajattu kiinteistötaloudellisen tarkastelun ulkopuolelle. Muualta saatujen kokemusten mukaan maankäyttö ja sen arvo tulee vastaavasti laskemaan kauempana vaikutusalueesta ja muualla kaupungissa. Nyt tätä vaikutusta ei analyysissa ole otettu huomioon.

Turun on tehtävä päätös järkevämmästä joukkoliikennevaihtoehdosta.

Vaikka kaupunki on yksipuolisesti käyttänyt raitiotien suunnitteluun jo 17 miljoonaa euroa sekä huomattavan määrän virkamiesten ja luottamushenkilöiden aikaa, ei ole liian myöhäistä muuttaa suuntaan. Lisäksi kaupungin kehittämispäällikkö Juha Jokela on todennut, että ratikalle tehtyjä suunnitelmia voidaan hyödyntää myös superbussiratkaisun pohjana.

Tampere ja Vantaa toimivat ylisuurten investointien aiheuttamasta velkaantumisesta varoittavina esimerkkeinä: Tampereen taloussuunnitelma seuraavalle kolmelle vuodelle on 180 miljoonaa miinuksella ja kaupunki on jo käynnistänyt laajat säästötoimet (YLE 5.2.2025), samoin Vantaa on aloittanut 60 miljoonan säästöohjelman (YLE 29.9.2025).

Liian kallis, velkarahalla rakennettava 12 kilometrin raitiotielinjainvestointi merkitsisi Turussakin veronkorotuksia sekä väistämättömiä kaupunkilaisten hyvinvointiin kohdistuvia leikkauksia: koulutuksesta, hyvinvoinnista, kulttuurista ja muista peruspalveluista. Mitä iloa on uudesta upeasta musiikkitalostamme, lukuisista museoista ja liikuntapaikoista, uusista kouluista ja päiväkodeista, jos kaupungillamme ei ole tulevaisuudessa varaa tuottaa niihin palveluita asukkailleen?

Vastuullinen päätös rakentaa tulevaisuutta

Turun on mahdollista kehittää joukkoliikennettä ilman raitiotietä – päästöttömillä sähköbusseilla, superbussiratkaisuilla ja älykkäällä liikenneohjauksella. Näillä keinoilla joukkoliikenteen palvelutaso saadaan nousemaan nopeasti ja kustannukset pysymään hallinnassa.

Turku voi vielä valita: ottaako oppia Vantaasta vai toistaako sen virheen. Jos päätös tehdään järjellä, Turku säästää satoja miljoonia ja pystyy jatkossakin panostamaan siihen, mitä asukkaat todella tarvitsevat: palveluihin, kouluihin ja kaupunkilaisten kestävään arkeen.

Jaa kirjoitus